Uudisrakentamisen akustinen rakennettavuusselvitys on hankkeen alkuvaiheen keskeinen asiantuntijapalvelu, jonka tavoitteena on tuottaa tietoa mm. rakentamisen kannattavuusarvioita varten. Selvityksessä analysoidaan ympäristön aiheuttamat liikennemelu-, ympäristömelu-, tärinä- ja runkomeluriskit sekä niiden vaikutus suunniteltuun rakennukseen ja sen käyttötarkoitukseen.
Selvitys tarjoaa hankkeelle varhaisen ymmärryksen liikennemelun-, ympäristömelun-, tärinän- ja runkomelun hallinnan kohteelle asettamista reunaehdoista ja mahdollisista lisävaatimuksista. Näiden tietojen pohjalta hanketta voidaan edistää oikeilla lähtökohdilla ja välttää suunnitelmamuutoksista hankkeelle johtuvat riskit ja mahdolliset lisäkustannukset.
Palvelu on suunnattu rakennuttajille, kaavahankkeisiin ryhtyville, arkkitehdeille sekä hanke- ja kiinteistökehittäjille.
Palvelu sisältää perehtymisen keskeisiin suunnitelma-asiakirjoihin, kuten pohjapiirustuksiin ja rakennetyyppeihin ja leikkauksiin sekä kahden tunnin katselmuksen kohteessa, jossa akustiikka‑asiantuntija arvioi olevia rakenteita, liitoksia ja muita teknisiä ratkaisuja ja mahdollisen uuden käyttötarkoituksen niihin vaatimia muutoksia. Katselmuksen aikana tehdään havaintoja, jotka tukevat suunnittelijoiden, rakennuttajien ja käyttäjien päätöksentekoa. Tavoitteena on tunnistaa mahdolliset riskit, puutteet ja kriittiset rakenteelliset tekijät, jotka voivat vaikuttaa tilan soveltumiseen käyttötarkoitukseensa tai ääniolosuhteiden määräysten mukaiseen toimintaan.
Saat asiantuntijakatselmuksen kohteessa (2 h).
Katselmuksen jälkeen sinulle laaditaan kirjallinen raportti, joka sisältää:
– keskeiset havainnot kohteen nykyisestä ääniympäristöstä
– asiantuntija-arvion siitä, miten tila soveltuu suunniteltuun käyttötarkoitukseen
– suositukset tarvittavista lisäselvityksistä ja alustavan arvion toimenpiteistä, esimerkiksi rakenneratkaisuista, tiivistyksistä tai taloteknisen melun vähentämisestä
– arvion kustannustehokkaimmista ja toteuttamiskelpoisimmista toimenpiteistä tilaajan tavoitteiden saavuttamiseksi.
Ei sisällä akustista suunnittelua
Ei sisällä akustisia mittauksia
Mahdolliset lisäselvitykset ja jatkotoimenpiteet tilattavissa erikseen
Pohjakuvat ja mahdolliset aiemmat suunnitelmat
Tieto suunnitellusta käyttötarkoitusmuutoksesta ja hankkeen tavoitteista
Mahdolliset erityiset tarkastelutarpeet
Olitpa etsimässä asiantuntevaa neuvontaa tai päteviä insinöörisuunnittelun ratkaisuja, saat meiltä tarvitsemasi. Jos et löydä verkkokaupastamme etsimääsi, ota yhteyttä. Löydämme yhdessä paremman ratkaisun.